Murkinamies mottitalkoissa

Minna Lindgren kirjoittaa hyvin Helsingin sanomissa suomiessaan lääkäreiden lausuntojen kirjoittamisvelvoitetta muun lääkärintyön kustannuksella.

Koko työurani ajan lääkärin, erityisesti kunnallisen avohoitopsykiatrin lausuntosavotassa mottitalkoita tehneenä voin kaiken yllä olevan todistaa oikeaksi ja perustelluksi raportiksi lääkäreiden nykyisistä työoloista.

Vaikka Kelaa paljon moitiskellaan, selviää se hommistaan ihan hyvin. Koko virkaurani ajan olen tehnyt hyvin tiivistä yhteistyötä Kelan paikallisten toimijoiden kanssa ja sieltä on jäänyt hyviä muistoja.

Säälitti vain se loputtomasti uusiutuvien sääntöjen viidakko, mikä riivasi niin Kelan kuin työvoimatoimistonkin väkeä vai mikä Työ- ja elinkeinokeskus se nyt jonkun ministerin oikusta taas lieneekään. Aina Leppäsen Urposta lähtien säännöt muuttuvat jatkuvasti ja virkailijoiden pitää opiskella pykäliä vapaa-ajallaan.

Samoin kuin lääkäreiden.

Todellisuudessa useimmat tosisairaat saavat etuuksia vähemmän kuin mihin he lain mukaan olisivat oikeutettuja.

Esimerkkeinä ovat vaikkapa vaikeavammaisten skitsofreenikkojen toimintaterapia tai neuropsykologinen kuntoutus ja toisaalta psykoterapia lääkinnällisenä kuntoutuksena työikäisille. Hoitava taho -lue me lääkärit -ei näistä etuuksista tiedä tai välitä tai kapeikko on siinä, ettei palveluntuottajia ole riittävästi.

Psykoterapian osalta on ongelmallista -kuten on todettu monessa yhteydessä- että psykoterapeuttitarjonta on hyvin läikittäistä, satunnaista ja epätasaisesti jakautunutta. Julkisen sektorin lääkäripula kaikkineen johtuu hyvin pitkälle siitä, että tavanomaisen lääkärintyön sijasta lääkärikunta on alistunut sille sälytettyyn toimistotyöntekijän osaan. 

Ei niin, että en arvostaisi toimistotyötä. Hyvä sihteeri on painonsa arvoinen kultaa. Valitettavasti terveydenhuollon organisaatiot ovat alkaneet säästää juuri tästä päästä. Pienipalkkaisten ja fiksujen konekirjoittajien töiden kasaaminen kalliisti koulutetuille, mutta töppösormineen kömpelöille  lääkäreille on älyttömyyden huippu.

Lisäongelma etuuksien saamisessa on, etteivät ihmiset muutenkaan osaa ajatella rationaalisesti. Ilman pienintäkään epäilyä pannaan nimi avoimeen valtakirjaan, jolla vakuutusyhtiö, pankki tai viranomaistaho voi vakoilla, nuuskia ja väärinkäyttää ihmisen intiimejä asioita.

Henkilötunnus, biotunnisteet, DNA-rekisterit, kelarekisterit, henkilökortit, valvontakamerat, elektroninen kulunvalvonta, poliisin salakuunteluoikeus, matkapuhelimen tunnistepaikannus ja muut alun perin hyvään tarkoitukseen ajetut yksityisyyden murtamistekniikat ovat ajaneet ihmisen tilanteeseen, jossa kaikki, joka ainoa liike rekisteröityy johonkin tiedostoon.

Useimmat ihmiset ajattelevat "ei se minua koske, ei minulla ole mitään salattavaa..."
Tässä tulee esiin ajattelun epärationaalisuus: Jos kerran olen kunnon ihminen, miksi minua kohdellaan kuin rikollista?

Entä jos joku haluasi kieltäytyä siitä? Jääkö muita mahdollisuuksia kuin murkinamiehellä, joka rakensi majan metsään ja asusteli muiden kesämökeillä?