perjantai 8. helmikuuta 2013

Myötähäpeästä



 











 Facepalmia käytetään verkkokeskusteluissa ja kuva-aiheissa kuvaamaan toisen puolesta tapahtuvaa pettymyksen, häpeän, myötähäpeän, halveksunnan tai epätoivon tunnetta. Tähän liittymätön, mutta samantapainen on myös oivallusta kuvaava norjalainen otsaanlyöntitauti eli kappas vaan-syndrooma. 

Joitain senkaltaisia tunnelmia tulee, kun miettii Jörn Donnerin yritystä omaksikuvaksi tai jonkun toisen; kuka sen niin tarkasti tietää. Kustantaja on syyllistynyt siihen, mitä sijoittajat nimittävät analyytikkojen ongelmaksi eli toimimaan historiallisten faktojen pohjalta. Tämän oppineisuutta huokuvan kommentin jatkoa seuraa, kun OK on lukenut kirjan Mammutti.


Outous ja lumo ovat hulluuden ydintä. Sudeettisavolaisena, puoliväkisin Lapinmaahan tuotuna, mutta tänne Pohjoiseen vain jotenkin kaksois-, kolmois tai monisidoksella niputeltuna on OK molemmat kokenut. 


Jo mielikuvatasoinen vapautumisen illuusio syntyy siitä, että on olemassa vaihtoehtoja nykyiselle työlle. Paineisina aikoina lohduttaa, että halutessaan voi vaihtaa johonkin muuhun. Pitkäaikainen sitoutuminen julkisen sektorin epäkiitollisiin töihin sisälsi ja sisältää hyviäkin puolia. 

OK olisi aikaa sitten jättäytynyt yksityislääkäriksi, mutta vuosikymmenien yhteistyö oman tiimin kanssa teki lähdöstä vaikean. Kokemuksesta tiedämme, ettei yksinäisen karjapojan elämä privaatissa, mieron tiellä, vieraissa oloissa ole herkkua sekään. Niin omituista kuin se onkin, koetaan myös potilaat hyvin tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi.


Reijo Holmström-vainaa sanoi kerran olevan vaiettu salaisuus, että potilailtaan lääkäri eniten oppii ja saa. Näin ajatellen Donner ansaitsee enemmän kunnioitusta kuin häpeänsekaista irvintää. 








3 kommenttia:

  1. Minulle soitti tänään eräs henkilö, joka on päässyt/joutunut lupaa kysymättä Mammuttiin.

    Hän kutsui minua nimityksellä "Senkin rontti".

    Mammuttia tunnin selailtuani ajattelen, että kyseessä on samanlainen pressin p/st/ressitesti kuin Ylkkärin leidien.

    Viimemainituissa spragasi jopa JSN:n HeSa- ja Kaleva-kyllästetty putki eli pj repäisi pelihousunsa, kun ehjät housut jalassa se kakka pysyisi edes piilossa.

    VastaaPoista
  2. Joitain samantapaisia kokemuksia olen saanut tietooni. Panu Rajala on sitten seuraava paljastaja.

    VastaaPoista
  3. Olet muuten tullut - nimettä - mainituksi Lapin Kansa sanomalehdessä 16.2. jutussa, joka käsittelee Lapin psykiatripulaa.
    Nimellä ja kuvalla siinä lehdessä käsitellään näemmä vain Antti-kansaa.

    VastaaPoista

Muuten ole sitä mieltä että